Suojelija
Tarja Rajakangas
SAKUstars 2024 -tapahtuman suojelijan Tarja Rajakankaan tervehdys kaikille kilpailijoille, huoltajille ja kilpailun tekijöille.
Tutustuin kirjansidontaan opiskellessani artenomin koulutuksessa monenlaisia kädentaitoja. Ensimmäisillä kirjansidontajaksoilla kaikki ei suinkaan sujunut helposti. Onneksi ette näe ensimmäisiä kirjojani tai arvosanojani! Innostus oli kuitenkin herännyt ja jatkoin sitkeästi opiskelemista: joskus nöyränä ja välillä itsevarmuutta puhkuen. Löysin Englannista hyvän työharjoittelupaikan, jossa pääsin tositoimiin. Kädentaidot vaativat paljon harjoitustunteja, jotta oppii välttämään virheitä ja rutiini syntyy. Kun olin jo työskennellyt entisessä työharjoittelupaikassani kirjansitojana pari vuotta, kokemusta oli karttunut niin paljon, että ymmärsin miten vähän vasta osasin. Halusin oppia lisää — itseasiassa halusin oppia ”kaiken”.
Vuonna 2000 tulin opiskelemaan kirjansidontaa Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen, joka nyt on osa Saskya.
Kirjansidontaosastolla kohtasin kannustavat ja osaavat opettajat, joiden ansiosta hurahdin kirjansidontaan lopullisesti. Pikkuhiljaa myös graafinen suunnittelu alkoi kiehtoa minua yhä enemmän, vaikkei se kirjansitojan ammattialaan kuulukaan. Onnekseni opettajat joustivat ja tukivat innostustani ja oman alan opintojen ohessa pystyin opiskelemaan myös graafisen alan perusteita. Uuden oppiminen on ihan parasta! Eikä sen tarvitse loppua tutkinnon valmistumiseen.
Opiskelu vaihtui asteittain työtehtäviksi kirjansidontakurssien ohjaajana ja yrittäjänä. Harvinaisella, ei kovin helposti työllistävällä alalla toimiessa on ollut suuri vahvuus omata useampia taitoja. Yrittäjän alkutaival oli silti hankala ja haaveita oli pakko tutkiskella realistisesti. Pystyin kuitenkin jatkamaan yritystoiminnan kehittämistä osa-aikatyön tukemana. Ensin vuoden ajan kaupan kassalla, kunnes sain haalittua kasaan kylliksi töitä tuntiopettajana kansalaisopistoissa sekä lopulta oman alani ammattiopettajana entisessä opinahjossa. Kannatti olla sitkeä!
Opettamisesta tuli minulle tärkeää monella tavalla. Kursseilla kohtaan ihmisiä, mikä on varsin mukavaa muutoin yksin kotona yrittävälle. Huomasin, että nautin siitä, että saan innostaa muitakin oman alani tekniikoihin. Kurssilla ei kenenkään tarvitse miettiä syntyvän tuotteen hintaa. Siellä vallitsevat aivan muut arvot ja yhdessä tekemisen ilo. Koen nykyään, että ympärilläni on upea samasta asiasta kiinnostuneiden lämminhenkinen yhteisö ja monet kurssilaisistani ovat ystäviäni.
Omaksi huvikseni osallistun kansainvälisiin kirjansidontanäyttelyihin ja -kilpailuihin. Taidesidoksia tehdessä voin toteuttaa taiteellista puoltani ja haastaa itseäni. Luova prosessi auttaa kehittymään ammatissa erilaisten materiaali- ja tekniikkakokeilujen kautta. Olen myös aktiivisesti mukana oman alani yhdistystoiminnassa. Kaikenlainen verkostoituminen ja yhteisöllisyys rikastuttaa elämää. Ammatista on tullut minulle elämäntapa, enkä halua tai pystykään erottelemaan työtä ja vapaa-aikaa toisistaan. Asialle omistautumiseni huomattiin ja palkittiin hämmästyksekseni Taito Finlandialla vuonna 2022.
Tällainen yltiöpäinen sitoutuminen omaan alaan ei kuitenkaan liene tarpeen, jotta menestyisi ammatissaan. Eikä työ ole useinkaan se elämän tärkein juttu. On viisasta olla useita kiinnostuksen kohteita ja elämänpiirejä. Itsekin olen koettanut vuosien varrella harrastaa erilaisia asioita, jotka ovat välillä vieneet ajatukset pois työstä ja auttaneet tutustumaan muihinkin ihmisiin kuin kollegoihin: monenlaisia käsitöitä, valokuvausta, kieliä, urheilua ja tanssia. Lempiharrastuksiini kuuluu taiji, josta olen jopa haaveillut vielä yhtä uraa. Mistäs sitä koskaan tietää!
Omaa juttua kannattaa etsiä avoimin mielen ja kokeilla tarvittaessa monenlaista. Ehkä unelma-ammatti ei löydykään koulutusjärjestelmän tutkintonimikkeiden kovin vaillinaisesta luettelosta, vaan löytyy yllättäen vahingossa tai kehittyy ajan myötä sattuman ja rohkeiden valintojen kautta. Tai ehkä rakkaasta harrastuksesta tulee se muuta elämää kannatteleva henkireikä. Luota siis vaistoosi ja seuraa unelmiasi; kuuntele järkipuhetta vain puolella korvalla. Kaikista paras palkinto on oman näköinen elämä!
Tarja Rajakangas, Kirjansitojamestari
Taito-Finlandia voittaja 2022
kirjatar.fi