Matkustaminen kisapaikkakunnalle

Home 9 Palvelut 9 Matkustaminen kisapaikkakunnalle

Tervetuloa Joesuuhun!

Täältä löydät vinkkejä kuinka saapua Joensuuhun julkisilla.

Joensuun tarina

Joensuun virallista historiaa aletaan kirjoittaa vuodesta 1848, jolloin keisari Nikolai I vahvisti Joensuun aseman kaupunkina. Pirteästä kaupankäynnistä huolimatta Joensuu oli ensimmäiset sata vuotta vielä pieni agraaripitäjä. Kaupungin kasvun tämän päivän kukoistukseen voi nähdä käynnistyneen Joensuun korkeakoulun perustamisesta vuonna 1969, mistä lähtien nykyinen Itä-Suomen yliopisto on toiminut kaupungin henkisenä veturina. 

Yliopiston ohella 1960–70-lukujen vaihteen nuorisoliikehdintä on ollut merkittävää Joensuun identiteetille. Elävää musiikkia vaativien nuorten aktiivisuuden myötä Joensuuhun synnytettiin nykyisin vankkaa kansainvälistä mainetta nauttiva rockfestivaali Ilosaarirock. Samassa rytäkässä perustettiin lukuisia bändejä, jotka ovat muovanneet kaupungin mainetta omalaatuisen populaarikulttuurin pesänä.

Kulttuurin ohella Joensuu tunnetaan aktiivisena urheilukaupunkina. Kaupungissa on juhlittu viime vuosina muun muassa pesäpallon ja koripallon Suomen mestaruuksia ja Joensuun seudulla järjestetään joka vuosi useita kisoja ja urheilun suurtapahtumia.

Joensuussa metsä on läsnä kaikkialla ja kaupunkilaiset rakastavat puitaan. Ei olekaan ihme, että Joensuussa sijaitsee Euroopan metsäinstituutti. Vaara-Suomen laajat metsät ovat ainutlaatuinen pala suomalaista luontoa, ja Joensuussa lähin metsä on aina kivenheiton päässä.

Ikääntyvän suomalaisväestön keskellä on yllätys, kuinka nuoria joensuulaiset ovat! Tilastojen mukaan joka kolmas joensuulainen on alle 30-vuotias. Tästä voi kiittää lukuisia oppilaitoksia toisen asteen koulutuksesta yliopistoon. Nuorten kaupunkilaisten ansiosta Joensuu on säilynyt raikkaan ja avoimena, uutta luovana ja innokkaana. 

Joensuulaisuutta on monenlaista, liikehtivää ja paikallaan pysyvää. Ennen kaikkea joensuulaisuus on yksilöllisyyttä, mahdollisuus olla juuri sitä, mitä haluaa. Joensuussa on tilaa kehittää mitä ihmeellisimpiä ideoita ja tavoitella kunnianhimoisia korkeuksia. Tai pysyä maanpinnalla ja nauttia hiekasta jalkapohjien alla. Levittää kädet osumatta vierustoveriin. 

Itä-Suomen ilopilleri on moderni miltei 80 000 asukkaan opiskelijakaupunki, jonka vetovoima kasvaa ja kehityksen suunta on innokkaasti ylöspäin.

 

Tämä tiedoksi kaikille osallistujille:

SAKU ry:n ryhmätapaturmavakuutus korvaa kilpailujen aikana ja matkalla sinne sattuneet tapaturmat.
Eli opiskelija on vakuutettu kisoihin saapuessaan, omaan esitykseensä lämmitellessään, esiintyessään, esityksiä katsoessaan ja ylipäätään kaikessa SAKUstars-tapahtuman virallisessa ohjelmassa